Haitalliset vieraslajit uhkaavat luonnon monimuotoisuutta ja siihen liittyviä ekosysteemipalveluja muun muassa syrjäyttämällä alkuperäislajistoa, muuttamalla elinympäristöjen olosuhteita ja häiritsemällä ravintoverkkojen toimintaa. Ilmastonmuutoksen myötä haitallisten vieraslajien määrän ja niistä aiheutuvien haittojen arvioidaan entisestään lisääntyvän. Paikallisella tasolla vaikutukset lähiluonnolle voivat olla merkittäviä.
Jo alustavilla analyyseillä 70 prosentilla Tampereen kaupungin niityistä ja maisemapelloista esiintyy haitallisia vieraslajeja. Kaupungilla on lain mukaan velvollisuus huolehtia kohtuullisista toimenpiteistä haitallisten vieraslajien torjumiseksi tai niiden leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi kaupungilla on merkittävä rooli vieraslajeihin liittyvässä neuvonnassa ja tiedonvälityksessä. Tampereen alueen vieraslajien torjunnassa keskeisimmät periaatteet ovat torjunnan pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus sekä leviämisen ennaltaehkäisy.
Muut hyödyt
Torjumalla haitallisia vieraslajeja voidaan välttää monia terveyteen, talouteen ja ekosysteemipalveluihin kohdistuvia haittoja, kuten:
- bakteeriperäisten tautien leviämistä
- allergisia reaktioita ja palovamman kaltaisia ihovaurioita
- kiinteistön arvon alenemista
- maatalouden satotappioita
- metsätaloutta haittaavia taimikon kasvuongelmia
- pölyttäjien lisääntymisongelmia
- maaperän muokkaantumista ja ekosysteemien toimintahäiriöitä sekä
- virkistysarvoja alentavia haittoja.




