Käsitteet ja lähteet

Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten ja se voi koskea esimerkiksi kokonaista asuinaluetta tai vain yhtä tonttia. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa asemakaavaa.

Biodiversiteetillä (myös luon­non monimuotoisuus, biologinen monimuotoisuus tai elonkirjo) tarkoitetaan elollisen luonnon monimuotoisuutta. Biodiversiteettiä tarkastel­laan tavallisesti kolmella tasolla: ekosysteemien monimuotoisuus, lajien monimuotoisuus sekä lajien sisäinen perinnöllinen vaihtelu.

Luonnon ydinalueista, kuten laajoista metsä- tai vesialueista, ja niiden välisistä ekologisista yhteyksistä muodostunut verkosto, joka mahdollistaa eliöiden liikkumisen ja levittäytymisen elinympäristöjen välillä. Eko­logiset verkostot ovat edellytys luonnon moni­muotoisuuden säilymiselle.

Ekologiset yhteydet tai käytävät ovat vaihtelevan levyisiä luontoaluei­den muodostamia kulkuväyliä, jota pitkin eliöt pääsevät liikkumaan ja levittäytymään elinympäristöltä toiselle. Ekologiset yhteydet ovat osa ekologista verkostoa.

Ekososiaalisen sivis­tyksen johtoajatuksena on luoda elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisarvon loukkaamat­tomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaa­mispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle. Ekososiaalinen sivistys merkitsee ymmärrystä erityisesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta sekä pyrkimystä toimia kestävästi (Opetushallitus 2016). Ekososi­aalista sivistystä edistetään Tampereen sivistys­palveluissa kasvatuksen, opetuksen ja kulttuurin kautta.

Toiminnallinen kokonaisuus, joka muodostuu luonnonolosuhteiltaan verrattain yhtenäisellä alueella elävistä, toisiinsa vuorovai­kutussuhteessa olevista eliöistä ja niiden elot­tomasta ympäristöstä. Ekosysteemiin kuuluvat eliöt muodostavat eliöyhteisön. Ekosysteemien rajaukselle ei ole tarkkaa määritelmää. Esimer­kiksi järvi voidaan nähdä yhtenä ekosysteeminä tai se voidaan jakaa järven eri osissa toimiviin ekosysteemeihin.

Ekosysteemipalvelut ovat erilaisia aineellisia ja aineettomia hyötyjä, joita ihmiset saavat luonnosta, kuten ilmaston säätely, maaperän ja pohjaveden muodostus, pölytys, ravinto, hulevesien hallinta, lääkeaineet sekä luonnon tarjoamat virkistysmahdollisuudet ja esteettiset kokemukset. Ekosysteemipalve­lut voidaan jakaa neljään luokkaan eli ylläpito-, sääntely-, tuotanto- ja kulttuuripalveluihin. Ekosysteemipalveluita ei aina vaihdeta markkinoilla eikä niillä ole hintaa, mutta niillä on silti usein taloudellista arvoa, jota voidaan arvioida rahamääräisesti.

Luontopääoman tilinpi­toa, jossa mitataan ja seurataan ekosysteemien laajuutta, tilaa ja niiden tuottamia hyötyjä eli ekosysteemipalveluita kansantalouden tilinpidon kanssa yhtenäisillä menetelmillä. Voit lukea lisää Tampereen ekosysteemitilinpidosta Luonnon monimuotoisuuden kustannukset ja hyödyt -sivulta.

Ihmisen toiminnan seurauk­sena muuttuneen ympäristön palauttamista luonnontilaiseksi tai luonnontilaisen kaltaiseksi, tai luonnontilaistumiskehityksen alkuun saatta­mista.

Katso Vieraslaji.

Kaupunkiluonto tarkoittaa luontoa ja luonnon monimuotoisuutta kaupunkiympäristössä: kaupunkien ja taajamien alueilla esiintyviä metsiä, niittyjä, puistoja, jokia, peltoja ja muita viheralueita sekä niissä eläviä kasvi- ja eläinlajeja. Siihen kuuluu niin luonnon­varainen, viljelty kuin ihmisen muokkaamakin luonto, ja se tarjoaa elinympäristöjä monille lajeille.

Latvuspeitteisyydellä tarkoitetaan yli kaksi metriä korkean puuston latvuksen peittämän pinnan osuutta alueen maapinta-alasta. Se kuvaa siis puuston tiheyt­tä ja laajuutta, ja on tärkeä mittari esimerkiksi kaupunkiluonnon tilan arvioinnissa.

Luonnonvaraisten tai ihmisen muovaamien ympäristöjen hoitoa, jolla pyritään ylläpitämään tai lisäämään luonnon monimuo­toisuutta tai muita luontoarvoja. Luonnonhoitoa ovat esimerkiksi vieraslajien kitkeminen tai perinnebiotooppien hoito niittämällä ja laidun­tamalla.

Katso Biodiversi­teetti.

Lähes kaikki ihmisen toiminta kuormittaa luontoa tavalla tai toisella. Luonto­jalanjälki on mittari, joka kertoo, kuinka suuren haitan vaikkapa tuote, yritys, kunta tai kuluttaja aiheuttaa luonnon monimuotoisuudelle. Luon­tojalanjälki voi olla myös positiivinen, jolloin vaikutus on kokonaisuutena luontoa vahvistava. Voit lukea lisää Tampereen luontojalanjäljestä Tavoitteena luontopositiivinen Tampere 2035 -sivulta.

Luontokadolla tarkoitetaan luon­non monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtymistä jollakin rajatulla alueella tai koko maapallolla. Lajien sukupuuttojen lisäksi moni­muotoisuuden köyhtymistä ovat muun muassa elinympäristöjen häviäminen, lajien yksilömää­rien väheneminen sekä lajien sisäisen geneetti­sen vaihtelun väheneminen.

Luonnon monimuotoi­suuden vahvistamiseksi tehtyjen positiivisten toimien kokonaisvaikutus. Luontokädenjälkeä luodaan, kun tuotteen, prosessin, yri­tyksen, kunnan tai kuluttajan kokonaisvaikutus on luonnon monimuotoisuudelle positiivinen.

Luonnon monimuotoi­suus lisääntyy eikä heikkene.

Luontopääomalla tarkoitetaan uusiutuvia ja uusiutumattomia luonnonvaroja, ekosysteemejä, biodiversiteettiä ja muita luonnon varantoja ja osa-alueita, jotka ovat perustana ekosysteemipalveluiden tuotannolle. Esimerkiksi metsät ovat luontopääomaa, josta ihmiset saavat erilaisia hyötyjä ja palveluita, kuten puutavaraa, marjoja, sieniä ja virkistys­mahdollisuuksia.

Perinteisen maatalouden muovaamia elinympäristöjä, joille on kehitty­nyt rikas ja omaleimainen eliölajisto. Aiemmin pääosin laidunnuksen ja niiton myötä avoimi­na pysyneitä alueita ja niillä eläviä uhanalaisia lajeja uhkaa erityisesti umpeenkasvu. Perinnebiotooppeja ovat erilaiset kedot, niityt, nummet, hakamaat ja metsälaitumet.

Yksilön tai järjestelmän (esimerkik­si ekosysteemi tai yhteiskunta) kyky ylläpitää toimintakykyä muuttuvissa olosuhteissa sekä valmius kohdata häiriöitä ja kriisejä ja palautua niistä.

Siniviherrakenteella tarkoi­tetaan kaikkien kasvullisten alueiden ja vesien muodostamaa kokonaisuutta eli viheralueiden (muun muassa metsät, suot, suojelualueet, virkistysalueet, puistot, perinnebiotoopit) ja vesistöjen (uomat, joet, järvet) muodostamaa verkostoa.

Vieraslaji on luontaisen levinneisyys­alueensa ulkopuolelle tahallisesti tai tahattomasti ihmisen tuoma kasvi, eläin tai muu eliölaji. Vieraslaji on ihmisen avustuksella ylittänyt luontaisen leviämisesteen kuten mantereen, meren tai vuoriston. Vieraslajit, jotka uhkaavat luonnon monimuotoisuutta, aiheuttavat vahin­koa luonnonvaraiselle eliöstölle tai aiheuttavat vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle, on säädet­ty haitallisiksi vieraslajeiksi (Asetus haitallisista vieraslajeista 2014 ja Kansallinen vieraslajilaki 2015).

Virkistysyhteyksiä ovat esimer­kiksi ulkoilu- ja retkeilyreitit. Yleiskaavassa virkistysyhteydet ovat osa kantakaupungin viher­rakennekokonaisuutta, ja niitä on kehitettävä luonnon monimuotoisuutta tukevina, latvuspeit­teisyydeltään yhtenäisinä ja kaupunkikuvassa hahmotettavina viheryhteyksinä.

Yleiskaava ohjaa kaupungin maan­käyttöä ja sen tarkemman tason suunnittelua pitkällä aikavälillä. Kantakaupungin yleiskaa­vassa osoitetaan siniviherrakenteen ja ekolo­gisen verkoston runko. Yleiskaavan tavoitteet toteutuvat yleensä pieninä palasina eri puolella kaupunkia muun muassa erillisten asemakaa­vojen, katukunnostusten ja puistorakentamisen kautta. Yleiskaavan ekologisten yhteyksien ja yhteystarpeiden huomioinnin parantaminen kaikilla suunnittelutasoilla on edellytys niiden toteutumiselle.