Kaikessa maankäytön suunnittelussa on tärkeää huomioida yleiskaavassa osoitetut ekologisten verkostojen tavoitteet. Yleis- ja asemakaavoissa voidaan asettaa määräyksiä esimerkiksi täydennysistutuksista, latvuspeitteisyydestä tai ympäristön avoimuuden lisäämisestä. Viherkerroin on Tampereen asemakaavoituksessa käytössä oleva suunnittelun työkalu, jolla ohjataan muun muassa kaupunkivihreän määrää ja hulevesien hallinnan parantamista. Kehitteillä on alueellinen viherkerrointyökalu, jonka avulla kaupunkisuunnittelun vaikutuksia siniviherrakenteeseen voidaan havainnollistaa sekä tuottaa tietoa kaupunkisuunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Virtavedet toimivat tärkeinä ekologisina yhteyksinä ja eliöstön elinympäristöinä tiiviissä kaupungissa. Hulevesiohjelman mukaisesti uomat lähiympäristöineen turvataan ja luontoarvoiltaan heikentyneitä alueita ennallistetaan muun muassa lisäämällä niihin puuainesta, luonnonkiviä, monimuotoista kasvillisuutta, eroosiosuojauksia ja mutkittelua. Uomien yhteyteen palautetaan tulva-alueita ja vaellusesteitä poistetaan. Uomia ei putkiteta lisää ja putkitettuja osuuksia pyritään avaamaan.

Toiminnan painopiste