Sen lisäksi, että maankäyttö on toiseksi suurin luontojalanjäljen aiheuttaja Tampereella, on se tällä hetkellä tiettävästi suurin uhka maa- ja vesieliöstölle sekä niiden elinympäristöille. Maankäytön osalta luontopositiivisuus edellyttää sekä lajiston että luontotyyppien erityispiirteiden entistä tarkempaa huomiointia kaupunkisuunnittelussa. Kasvavassa kaupungissa on tarkoituksenmukaisen suunnittelun pohjalle tehtävä ajantasaisia luontoselvityksiä sekä kehitettävä nykyisiä ja otettava käyttöön uudenlaisia toimintamalleja. Tampereen kaupunki tähtää maankäytössä luontopositiivisuuteen ensisijaisesti neliportaista lieventämishierarkiaa hyödyntäen.
Lieventämishierarkian mukaan maankäytöstä aiheutuvaa luontohaittaa tulee ensisijaisesti välttää, toiseksi vähentää ja kolmanneksi ennallistaa heikennettävällä alueella. Erityisesti ensimmäisen vaiheen toteutuksessa kaavoitus on tärkeässä roolissa. Kaavoituksella voidaan suosia tiivistä kaupunkirakentamista sekä välttää rakennushankkeiden suunnittelua muun muassa arvokkaille luontokohteille. Väistämättömiä luontohaittoja pyritään rakennuspaikalla vähentämään esimerkiksi suosimalla kasvikattoja ja kiinteistökohtaisia luontopohjaisia hulevesiratkaisuja sekä ennallistamaan esimerkiksi puita istuttamalla.
Mikäli luontohaittaa edelleen aiheutuu, voidaan niin sanottu jäännöshaitta kompensoida parantamalla luonnon tilaa heikennettävän alueen ulkopuolella erilaisin ennallistamis-, luonnonhoito- tai suojelukeinoin. Kun luonnon tilaa parannetaan heikennettyä enemmän, voidaan kokonaiskuvassa saavuttaa maankäytön luontopositiivisuus. Tämä lieventämishierarkian viimeinen porras, ekologinen kompensaatio, on kirjattu luonnonsuojelulakiin vapaaehtoisena toteutettavaksi. Käytännössä kasvavassa kaupungissa luontopositiivisuuden saavuttaminen kuitenkin vaatii ekologisen kompensaation käyttöönottoa, minkä vuoksi toimintamallin kehittäminen on kirjattu tämän ohjelman toimenpiteeksi.
Luontopositiivisuus maankäytössä tarkoittaa luontoarvojen lisäystä eli nettopositiivisuutta (Net Positive Impact, NPI) maankäyttöhankkeiden yhteydessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että samalle luontoarvolle tehdään enemmän sen tilaa parantavia toimenpiteitä verrattuna hankkeesta aiheutuviin haittavaikutuksiin. Nettopositiivinen vaikutus saavutetaan, kun luontoarvoille koituvat hyödyt ylittävät niihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset.
Luontoarvojen kokonaisheikentymättömyydellä (No Net Loss, NNL) tarkoitetaan tilaa, jossa ihmisen toiminta kokonaisuudessaan, sekä positiiviset että negatiiviset toimet mukaan luettuna, ei vahingoita luonnon monimuotoisuutta. Kokonaisheikentymättömyys on periaatteessa mahdollista saavuttaa jo haitallisten vaikutusten välttämisellä, vähentämisellä ja ennallistamisella, mutta usein tavoite vaatii myös luontoarvoja parantavia toimia maankäyttökohteiden ulkopuolella.