Hyppää sisältöön

5.4.2Voimian ruokahävikin vähentäminen

Eteneminen

  • Ei aloitettu
  • Idea
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Jatkuva
Aikataulussa

Hävikin seurantaa tehdään päivittäin Hävikkimestari-sovelluksessa toimipaikkakohtaisesti. Toimipaikoissa pyritään yhdessä asiakkaidemme kanssa toteuttamaan toimia hävikin synnyn ennaltaehkäisemiseksi. Tavoitteemme on hävikin vähentäminen ja mittariksi olemme määritelleet ruokahävikki-prosentin, vuoden 2024 toteuma oli 10 % tuotantokiloista. Hävikkiruokaa lahjoitetaan ev.lut seurakuntien Ruokapankkiin, nuorisokeskuksiin ja yhteisöruokailuun. Vuonna 2024 tähderuokaa myytiin 11 % enemmän edellisvuoteen nähden. Raportti lautashävikistä koulu- ja opiskelijaruokailusta on nähtävillä Voimian nettisivuilla.

Virallinen kuvaus

Voimian toimipaikoissa vähennetään ruokahävikkiä kaikkien asiakasryhmien aterioissa, selvitetään hävikkiruuan hyödyntämisen uudet mahdollisuudet ja hyödynnetään mahdollinen hävikkiruoka parhaalla mahdollisella tavalla.
(Hiilineutraali Tampere 2030-tiekartan mukaisesti)

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Toimenpidekokonaisuus

Hillintä, sopeutuminen ja kiertotalous

  • Kustannusarvioiden suuruusluokat aikavälillä 2024-2030

    virkatyötä tai < 0,1 milj. €

Vastuuorganisaatiot

Tietoja päivitetty 08.04.2025